Avenged Sevenfold on niitä amerikkalaisia yhtyeitä, jotka kasvoivat suuriksi pikkuhiljaa, kuin varjoissa. Nightmare-läpimurtonsa (2010) jälkeen yhtye siirtyi lopullisesti areenaluokkaan ja muodosti ympärilleen järkyttävän suuren hypen. Aikoinaan Iron Maidenin lämmittelijänä allekirjoittaneelle tutuksi tullut yhtye ei tuntunut koskaan olevan hehkutuksensa arvoinen, mutta en silti väheksy monia mainioita kappaleitaan.
Seitsemäs albuminsa The Stage tiputtaa peruskuuntelijat heti kättelyssä kyydistä, sillä sen ensimmäinen kappale on kahdeksanminuuttinen. Eikä nyt ole kyse mistään Toolin mestariprogesta, vaan jostain aivan muusta. Levyn alku on suorastaan sontaa seuraavienkin kappaleiden osalta, kunnes God Damn -ralli osoittautuu kieroudellaan kohtalaisesti. Myös balladimainen Angels herättää hieman mielenkiintoa onnistuen sekä puistattamaan että ihastuttamaan.
Juuri kun albumi meinaa lentää ikkunasta Tuusulanjärven mutapohjaan, se pistää loppumetreillään muutaman helmen eetteriin. Roman Sky on tunnelmaltaan herkkä ja mahtipontinen raita, jolla orkesteri viiltää taustalle sulosäveliä ja M. Shadows repii äänihuuliaan juuri niin kuin pitääkin. Toinen upea teos on levyn viimeinen kappale Exist. Yli 16-minuuttinen ralli sisältää sekä rivakkaa rockia että herkkää tulkintaa, ja vaikka näin pitkien kappaleiden epäonnistumisprosentti on yleensä suuri, A7X onnistuu hienosti.
The Stage on kuitenkin ehdottomasti huonoin Avenged Sevenfold -julkaisu. En tiedä, miten sävelkynästä on saatu ulos tyydyttävän alapuolelle jäävää puuduttavaa moskaa. Bändin faneja tämä tuskin haittaa, sillä levyn tunnelma on hyvin avengedsevenfoldimainen: kieroutunut sirkus helvetistä on läsnä. Muutamaa kappaletta lukuun ottamatta silti täydellistä kertakäyttökamaa.