Tästä levystä ei voi puhua mainitsematta doomlegenda Troublea, jonka laulajana Blackfinger-solisti Eric Wagner toimi vuoteen 2008 asti. Wagnerin ääni ja ulosanti on leimallisen troublemaista, eikä melodisen eeppisesti doomaileva musiikkikaan eroa Troublesta liiemmin. Hyvä näin, koska Trouble on loistava bändi. Vähintään mainio on myös Blackfinger.
Parin vuoden takainen Blackfinger-debyytti oli hyvä mutta ei kohahduttanut hirveästi. Kakkoslevy potkii vallan mehevästi, ja tavaramerkkityylillään tuskaisan tunteikkaasti tulkitseva Wagner on kovassa vireessä. Vaikka soittokin on nautittavaa, monipuolinen ja persoonallinen laulu kantaa levyä selkeästi.
Tuplakitarat tekevät hienoja juttuja ja rummut käskevät varsin tanakasti. Soitto rullaa hitaammillakin tempoilla, joskin mukana on myös jytäävämpää otetta – kuten Troublella. Surumielisyys on läsnä niin soitossa kuin eritoten laulussa, mutta ei musertavalla vaan jotenkin lohdullisella tavalla.
Hivenen yllätyksettömän puolelle kallistuva kokonaisuus on toimiva ja kestää kuuntelua digattavaksi asti. Jos levylle olisi siunautunut muutama todellinen ässäriffi ja syvältä riipaiseva laulumelodia, puhuttaisiin jo loistavasta teoksesta.