Kevythevin ja intergalaktisen kahjouden kaksijakoinen paketti – Arviossa Devin Townsend Projectin Z2

Levyarvio julkaistu Infernossa 8/2014.

29.10.2014

Devin Townsend Project
Z2

InsideOut
3_kirvesta

Kun tarjolla on tupla-albumillinen Hevy Devyä, on luontevaa, että moinen pläjäys luotaa miehen ilmaisun molempia poskia. Tästä levyn nimikin juontuu, tiemmä.

Ykköslevy Sky Blue on ehtaa DTP-tuotantoa. Taitavasti laadittu popmetalli raikaa, ja Anneke van Giersbergen hoilaa kauniisti. Eeppisyyttä ja melodian iloa on lähdetty hakemaan ja sitä myös löytyy – liiankin kanssa, etten sanoisi. Devinin melodiasivellin on huippukunnossa, mutta toisaalta se maalaa tuttuja ja turvallisia sävelkulkuja ja yllätykset ovat harvassa.

Sulavaa ja esimerkillisesti toteutettua menoa on sitten senkin edestä. Suuria massoja miellyttävää kevytheavyä ja yllättävänkin hempeitä säveliä kuunnellessaan ei voi kuin ihmetellä, miten sama äijä on takonut Strapping Young Ladissä sekopäistä sykkyrämetallia. Toki melodiat on hiottu huippuunsa ja ilmaisu viilattu viimeisen päälle, mutta samalla tuntuu kadonneen iso osa musiikin tunteesta.

Kakkoskiekko Dark Matters on sitten se sekopäisempi puolisko, joka on tehty ainakin osittain löysemmin rantein. Se jatkaa Townsendin soolouran sykähdyttävimmän teoksen Ziltoid the Omniscientin tarinaa. Teema – intergalaktinen taistelu kahvista – on yhtä kahjo kuin ykkösosassa, mutta lopputulos on astetta vähemmän kajahtanut.

Elokuvalliseen muottiin survottu, Hollywood-narraatiolla ryyditetty eepos on viihdyttävä, joskaan ei välttämättä kuuntelua kestävä. Musiikillisesti Dark Matters on Sky Blueta huomattavasti riehakkaampaa ja kiemuraisempaa ilmaisua, vaikka ei vedäkään vertoja alkuperäisen Ziltoidin murskaavalle tempoilulle. Tässä sentään tuoksahtaa rohkeus tehdä jotakin yllättävää.

Vaikka paketin kuuntelun jälkeen olo on tyydytyksen saamisen suhteen kuin Mick Jaggerillä, Z2 ei ole mitenkään epäkelpo kokonaisuus. Se miellyttää varmasti Townsendin popahtavamman laidan faneja; sävelten, monipuolisuuden ja tuotannon kannalta esimerkillisen laadukkaassa levyssä on kaikki kohdallaan. Mutta se viilauksen ja vimmainen parhaansa yrittämisen tuntu tässä loppujen lopuksi eniten mättääkin. Yleisesti laadukas ja kaksijakoisuuksineen kiintoisaksi konseptoitu levy jää diggailutasolla etäiseksi.

Lisää luettavaa