Kiinnostus ehtii aina välillä hiipua – arviossa Nailed to Obscurity

Julkaistu Infernossa 1/2019.

Nailed to Obscurity
Black Frost
Nuclear Blast

Viisikko on valinnut ilmaisutyylikseen varsinkin October Tidesta ja myös vanhasta Opethista muistuttavan, melankolismelodisen ja doomahtavan deathin. Kyseessä on seitsemän sävellyksen voimalla tunnemyrskyissä seilaava levy, jolla sydänlihaa viiltäviä rykäisyjä ovat vastassa kirkassointiset ja riisutut haikeuden hetket, ilman että yhtye olisi tyytynyt vain kuluttamaan näitä kahta ääripäätä puhki.

Soundien tummasävyisyyden ja ilmavuuden turvin koko ansioituneen tyylitajuisesti operoiva soitinkatras pääsee hienosti esille. Yhtyeen soitto onkin parhaimmillaan kerrassaan lumoavaa. Murinat luonnistuvat solisti Raimund Ennengalta mallikkaasti, ja niitä tasapainottavat sekä hentoääninen laulu että vakava matalan rekisterin lausunta.

Orkesterin ote on vangitsevimmillaan pelin jämäkästi avaavalla nimikkokappaleella. Muut vedot eivät sitten omaakaan kovin selkeää tai pitkälle kantavaa identiteettiä. Kiinnostus ehtii täten aina välillä hiipua, vaikka yksittäiset kohdat ihastuttavat aika ajoin.

On selvää, miksi Nuclear Blast satsaa tähän saksalaislaumaan juuri nyt. Ensimmäinen julkaisu kyseisen yhtiön leivissä on kuitenkin potentiaaliinsa nähden hieman kiirehdityn oloinen, kuten kokeneempienkin kettujen kohdalla on viime vuosina käynyt. Black Frostilta löytyvissä juonissa on kohtalokkuuden tuomaa kouraisevuutta, mutta isossa kuvassa Nailed to Obscurityn tekemisessä on vielä hakemista – mukaan lukien liian läpinäkyvät yhtymäkohdat vanhojen tekijöiden maneereihin.