Viime vuosikymmeninä varsin raskaasti tömistellyt veteraanibändi Saxon on pitänyt tällä vuosituhannella yllä taattua laatua, mutta todelliseen napakymppiin on osuttu vain Into the Labyrinth -levyllä (2009). Sen voimakkaisiin tunnelmiin ei päästä aivan nytkään, vaikka yritys on kova.
Carpe Diem on tuotantojäljeltään suoraan sanottuna saatanan hyvänkuuloinen. Power metal -sukuiseen menoon kuuluvaa jytinää löytyy rutkasti, mutta soundi säilyy silti selkeänä ja erottelevana. Bändin toimittaminenkaan ei ole mitään väsähtäneiden herrojen taputtelua, vaan moukari mäjähtelee maaliin tarkasti ja tehokkaasti. Myös nokkamies Biff Byfordin äänijänteet soivat yhä vakuuttavasti, ainakin studio-olosuhteissa.
Mutta ne biisit – ne eivät ole lähellekään huonoja, mutta eivät myöskään klassikkoainesta tai edes vuoden parhaimmistoa. Ongelma on vähän samankaltainen kuin saksalaisella ikä- ja tyylitoverilla Acceptilla. Kone on kunnossa ja eteenpäin jyrätään, mutta hämmästyttäviin temppuihin ei kyetä.
Carpe Diemin huippuhetkiä ovat pitelemätön kakkosbiisi Age of Steam, yhtyeen 1980-luvun mieleen tuova Remember the Fallen sekä kokonaisuuden lopettavan Black Is the Nightin erittäin maukkaasti soiva hidas väliosa ja kitarasoolo.