Kotimaisen black metalin historiaa paketoitiin vuonna 2011 ilmestyneellä Loputon Gehennan liekki -videodokumentilla, mutta kirjalliseen urakkaan ei ole ryhtynyt ennen tätä järkälettä kukaan.
Noin 500-sivuinen Pirunkehto on ulkoisesti jykevä opus, jonka sisukset tarjoavat vähintäänkin odotetun kaltaisen katsauksen kotimaiseen mustaan metalliin alkuvuosista tähän päivään. Neljään osaan (Alkusoitto, Räjähdys, Uusi alku ja Gnosis) jaettu, kronologisesti etenevä kirja käy läpi bändit 1980-90-lukujen taitteen Beheritistä ja Barathrumista keskivaiheen Azaghalin ja Warloghen kautta nuoremman sukupolven Charnel Windsiin ja Cosmic Churchiin.
Bändien tyylillinen kirjo on laaja, kuten suomalaiselta blackiltä saattaa odottaa, mutta haastatteluja lukiessa käy ilmi artisteja yhdistävä visio ja vakavuus ideologian suhteen. Tätä voisi pitää hyvällä syyllä kirjan punaisena lankana. Turhat gonzoilut on jätetty suosiolla sivummalle ja Ikäheimonen pureutuu syvälle itse asiaan. Myös hetkittäisillä humoristisilla letkautuksilla on oma perusteltu paikkansa.
Sujuvasti kirjoitettu Pirunkehto kärsii paikoin tekstin liiallisesta biografiamaisuudesta, sillä jokaisen bändin uran läpikäyminen demoista alkaen tuntuu välillä hieman raskaalta – etenkin kun samat tiedot löytyvät asiasta kiinnostuneille helposti netistä. Nippelitietouden ystävälle luvassa on kuitenkin miellyttäviä lukuhetkiä, ja käydäänpä teoksessa läpi esimerkiksi muutamia mielenkiintoisia miehistönvaihdoksia, joista ainakaan allekirjoittaneella ei ollut entuudestaan minkään sortin tietoa.
Suomalainen black metal -kenttä on kokonaisuudessaan maailman mielenkiintoisin, ja Ikäheimosen asiantunteva työ saa esiin sen parhaat puolet. Nähtäväksi jää, onko vastaavalle teokselle tilausta seuraavan neljännesvuosisadan jälkeen vai ovatko suomalaisen mustan metallin merkittävät vuodet jo takanapäin.