Detroitin kuolotuomioviisikko vyöryttää jälleen. Tempo on hidas ja ote raskas kuin elämä. Valon annetaan pilkahdella melankolisena kitaratyöskentelynä. Örinä kuiskaillaan unohdetun hautakammion uumenista. Nyt ei ole kiire minnekään.
Temple of Voidin death/doom on läheistä sukua kotimaisen Hooded Menacen vastaavalle. Muserruksessa voi kuulla niin armotonta Winter-koulukunnan hidastelua kuin nätisti väritettyä Paradise Lost -osaston tunnelmointia. Säälimätön ja koruton junttaus sekä herkkä surumielisyys soljuvat toistensa lomassa ja täydentävät tasapainoisesti toisiaan.
Summoning the Slayer ei ole terävien ja kerralla kiinni tarraavien koukkujen levy. Se vaeltelee synkeätunnelmaisissa maastoissa kuin lyhty kädessä hautaansa etsivä levoton vainaja. Maltilla kulkevat kappaleet paljastavat todellisen kauneutensa vasta sitten, kun silmä on tottunut pimeään ja näkee kunnolla sen värien hehkun.
Soundimaailmassa on jykevyydestä huolimatta ilmavuutta. Biiseistä mainittakoon lähimpänä puhdasta death metalia soiva Hex, Curse & Conjuration sekä akustinen, puhtain lauluin toteutettu herkistely Dissolution, joka toimii loistavana päätösraitana muutoin erittäin painavissa tunnelmissa kulkevalle levylle.