Laatuserviisi modernia sinfonis-progressiivista poweria – arviossa Kamelot

Julkaistu Infernossa 3/2023.

01.05.2023
KAMELOT
The Awakening
NAPALM

Olen yrittänyt olla Kamelotia kohtaan niin kriittinen kuin pystyn. Eihän bändi voi olla enää entisensä korvattuaan persoonallisemman rumpalinsa tyypillisellä saksalaiskoulukunnan polkukoneella, jolla on enemmän ex-bändejä kuin BTK-murhaajalla uhreja? Jotainhan soundista on täytynyt tuossakin muutoksessa kadota?

Lähestyin siis yhtyeen kolmattatoista albumia tietyllä skeptisyydellä, mutta turhaanpa tässä vastavirtaan räpiköi, kun jalat pyyhkäistään alta heti intron jälkeen. Olo on kuin kotiin tulisi, kun tuttu mutta tuore ja aina yhtä tyylikäs soundivuo vie melodioiden merelle, jonka kauneus koukuttaa heti ja syvyys kestää ahkeraakin kuuntelua.

The Awakening on Kamelotia tehdastakuulla – laatuserviisi modernia sinfonis-progressiivista poweria tulvillaan päiväkausiksi kalloon porautuvia kertosäkeitä sekä taidokkaita ja tunteikkaita säkeistöjä, jotka eivät aina etene arvattavimpia polkuja.

Hämmästyttävän tasalaatuinen ja maltillisesti uudistuva Kamelot on kuin defibrillaattori, joka tasaisin väliajoin iskiessään estää maneereihinsa tukehtuvaa power metal -genreä kuolemasta. The Awakening täyttää kaikki odotukset, joita genren lippulaivan levylle kehtaa asettaa.

Lisää luettavaa