Kun kotimaiset pitkän linjan punktekijämiehet yhdistävät voimansa uuden nimen alla ja julkaisevat ensimmäisen tuotoksensa trendikkääksi tituleeratulla c-kasetilla, lähtökohdat ovat tuntemattomiin tulokkaisiin verrattuna pykälää kiinnostavammat. Tämä ei kuitenkaan takaa automaattisesti hyvää lopputulosta, mistä nasevanmittainen Haudantaka käy oivaksi esimerkiksi.
Necroslurgin lähtökohtana on punkhenkinen metalli, vaikka kaksikon musiikillista linjausta ei ole helppo kuvata yksiselitteisesti. Ahtaammassa karsinassa pyörivä musiikki saa normaalisti etua pienemmistäkin irtiotoista, mutta tässä tapauksessa ne johtavat lähinnä osittaiseen linjattomuuteen.
Soitetaan mitä halutaan -asenne on arvostettava, mutta nyt biisit eivät ole parhaimmillaankaan keskinkertaisuutta kaksisempia. Paikoittelen kuulostaa jopa siltä, että soittoa ja kappalerakenteita on mietitty aivan liiaksi pelkän fiilisrappauksen sijasta.
Niin teksteistä kuin niiden miehekkäänkarskista tulkinnasta vastaavan Oton suorituksesta löytyy riittämiin asennetta, mutta sillä ei pötkitä puoliväliä pidemmälle. Jos kappalekympistä löytyisi enemmän yhtyeen nimikkobiisin kaltaista, tarttuvalla melodialla outoa tunnelmaa levittävää musiikkia yhdistettynä synkempään ja äärimmäisempään ilmaisuun, jälki olisi oitis häiritsevämpää ja kiinnostavampaa.