Lyhykäisen musiikillista imua ei voi kieltää – arviossa Sodomin ep

Julkaistu Infernossa 10/2018.

Sodom
Partisan
Steamhammer/SPV

Teutonirässin suuruus tuuletti taannoin yllättäen rivejään antaen potkut sekä rumpali Makkalle että pitkäaikaiselle kitaristille Bernemannille. Tylsästi paukuttanut Makka sietikin mennä, mutta Bernemannin kenkiminen tuntui kohtuuttomalta.

Sodomia vuodesta 1981 pyörittänyt Tom Angelripper kuitenkin tietää mitä tekee. Uusvanhaksi keppimieheksi on pestattu jo Persecution Manialla (1987) ja Agent Orangella (1989) soittanut Frank Blackfire, jonka paluu miellyttää varmasti monia vanhan liiton faneja.

Aisaparikseen veteraani on saanut toistaiseksi tuntemattoman Yorck Segatzin, joten Sodom on taas kahden kitaran yhtye. Ja oli jo aikakin! Bändin soundi on kärsinyt erityisesti livetilanteessa, ja yksikitaraisuus on varmasti vaikuttanut myös sävellystyöhön. Iskuryhmän täydentää Asphyxinkin riveihin hiljattain päätynyt entinen Desaster-kannuttaja Stefan Hüskens, joten eiköhän näillä avuilla pitäisi taas irrota.

Partisan on kahden uuden kappaleen ja tuoreen liveraidan mittainen näyte tulevasta, eikä lyhykäisen musiikillista imua voi kieltää. Kolmikon avaava nimiraita tuo välittömästi mieleen Nuclear Winterin riffittelyt, mikä ei voi olla sattumaa. Tempo on reipas, ja sopivan raa’at soundit potkivat hienosti. Huomionarvoista on myös maestro Angelripperin raaka ja vihaisen pisteliäs kärinä, joka kuulostaa todella hyvältä. Ukkohan vain paranee vanhetessaan.

Kappaleet eivät tarjoa sinänsä mitään uutta, mutta veteraanien thrash metal raikaa ilahduttavan virkeästi ja tarttuvasti. Kasarihengessähän tässä mennään, mikä antaa odottaa tulevilta julkaisuilta paljon. Vanha, vaan ei totisesti väsynyt.