Edeltävä Gods & Guns (2009) ei oikein vakuuttanut, mutta veteraanit ovat 13. studioalbumillaan taas hienossa vedossa. Yllättävänkin raskaasti ja täyteläisesti soiva southern rock on samaan aikaan sekä monipuolista, pirteää, tarttuvaa, tunnelmallista että rennonletkeää tavalla, johon vain paljon elämää nähneet ja kokeneet ammattimiehet parhaimmillaan pystyvät. Legendat eivät tyydy jäähdyttelyyn, he käyvät edelleen lämpiminä.
Last of a Dyin’ Breed on kaikin puolin onnistunut ja hienosti tässä ajassa kiinni oleva kokonaisuus, jossa kuuluu yhä bändin alkuaikojen perimä vuosien aikana tapahtuneista suurista kokoonpanovaihdoksista huolimatta. Oi, jospa joulupukki tänä vuona toisi haluamani lappuhaalarit ja punaisen, takaluukulla varustetun kokovartalokerraston.