Midnight Priestin kolmosalbumin julkaisua vinyyliformaatissa vuosi cd:n ja digin jälkeen voi pitää jonkinlaisena kummastelun aiheena. Levy on nimittäin komeaa ja musiikkia hyvin kuvaavaa kansitaidetta myöten kuin tehty kaksitoistatuumaista varten. Samaa julkaisupolitiikkaa italialainen Metal on Metal kuulemma harjoittaa muidenkin julkaisujensa suhteen saksalaisen Dying Victimsin hoitaessa mustan kullan.
Jos yhtyeen valitsemaa nimeä alkaa pohtia yhtään tarkemmin, se kuulostaa samanaikaisesti sekä pöljältä että osuvalta. Halutessaan nimen voi nähdä kunnianosoituksena Judas Priestille, jonka vaikutus bändin musiikkiin on melko ilmeinen aina laulaja Lex Thunderin vallan kelvollista Rob Halford -imitointia myöten.
Ei-niin-yllättävästi Midnight Priest häviää musiikin laadussa selkeästi esikuvalleen, vaikkei sen klassisesta heavy metalista mitään suuria vikoja löydykään. Kappaleet rullaavat kauttaaltaan mukavasti, riffittelyssä on keskivertoa enemmän ideaa, kertosäkeistä löytyy lähes takaraivoon junttautuvaa yksinkertaista tarttuvuutta ja kokonaisuus on nasevan mittainen. Maagisen tekijä X:n puuttuminen jokaiselta osa-alueelta jättää kuitenkin portugalilaiset ainakin toistaiseksi ihan kiva -tasolle.