From Ashes to New on yksi aikamme parhaista jenkkityyliin radioystävällistä hard rockia, punkpoppia ja hiphopia yhdistelevistä yhtyeistä. Keitokseen lisättyjen electronicore-rätinöiden ynnä muiden efektien vuoksi siitä voisi puhua vaikkapa Papa Roachin tai Hollywood Undeadin mantteliperijänä, joskaan kyseiset manttelit eivät taida olla vielä jaossa.
Yhtyeen neljännen albumin, koronapandemian klaustrofobisuutta ja ahdistusta kuvaamaan pyrkivän Blackoutin tuotanto haisee rahalta. En voi kieltää, etteivätkö platan parhaiden biisien kertosäkeet tarraisi tukkaan kuin purkka, eikä solisti Danny Casen laulu- kuin räbäytystaitoja käy moittiminen. Minua kuitenkin kismittää ihan silmittömästi se, että melodisen musan suvereenisti taitava bändi tekee kompromisseja linjattomuuteen saakka yrittäessään miellyttää kaikkia musiikkinsa kohdeyleisösegmenttejä.
Toisinaan yhtye sortuu myllyttämään raskaita mutta onttoja Limp Bizkit -jumppaheviriffejä. Joskus taas, kuten ärsyttävässä Monster in Me’ssä, se pysäyttää levyn flow’n staattisesti räppäillen. Blackoutilla on hyvääkin jenkkirockia, mutta mainittujen biisien kaltaiset sudenkuopat nakertavat sen kuunneltavuutta liikaa.