Menee ihon alle ja sydämen kautta sieluun – arviossa Wytch Hazel

Julkaistu Infernossa 9/2020.

Wytch Hazel
III: Pentecost
BAD OMEN

Wytch Hazel tekee kolmannella albumillaan melkoisen tempun. On kova saavutus luoda täydellinen kymmenen biisin kokonaisuus 70-lukulaista hard rockia, ja vieläpä niin, että yhdistelmä Thin Lizzy -vaikutteita ripauksella Jethro Tullin folk rock -aikakautta ja Uriah Heep -jytää kuulostaa kaikkea muuta kuin pelkältä menneisyyteen takertumiselta ja kierrätykseltä.

Näillä briteillä on suorastaan hämmästyttävä kyky yhdistää tarttuvuutta haikeuteen tavalla, joka kertoo musiikin historian tuntemuksen ja vahvan näkemyksen lisäksi suurella liekillä roihuavasta tunteenpalosta. Kun luomistyötä tehdään aidoista ja taiteen kannalta ainoista oikeista lähtökohdista, jälki on juuri niin upeaa kuin albumin ensimmäinellä singlellä I Am Redeemedillä tai sen sisarkappaleelta kuulostavalla Reap the Harvestilla. Kappalekaksikon iskevyys ei ole kuitenkaan muilta pois, vaan pikemminkin se rytmittää levykokonaisuutta alleviivaten muiden raitojen erilaisuutta ja monipuolisuutta.

Kun albumin tekstitkin tihkuvat väkevää mystisyyttä ja syventävät musiikin tunnelmaa entisestään, ääriharvinaiselta kananlihaefektiltä ei voi välttyä. III: Pentecost ei mene pelkästään ihon alle vaan myös sydämen kautta sieluun.