Ruotsalaisen Astral Doorsin kahdeksannen studioalbumin ensimmäinen kuuntelukerta jätti hyvin vähän jälkeensä. Päällimmäisenä mieleen jäivät hidastempoisuus, itsensä toistaminen ja yksinkertaisuus. Toisella kerralla tuntui kuin olisi kuunnellut aivan toista levyä.
Astral Doors ei ole juuri muuttunut sitten edellisen albuminsa, Notes from the Shadowsin (2014). Jos homma toimii sellaisenaan näinkin hyvin, sille ei liene tarvettakaan. Bändi ei ole kokenut 15-vuotisen uransa aikana juurikaan miehistönvaihdoksia. Ukoilla on omat alueensa, kaikki tietävät mitä tekevät, ja se kuuluu musiikissa asti.
Mielenkiintoista kyllä, albumia nauhoitettiin peräti syksystä 2015 lähtien tämän vuoden alkuun asti. Ehkäpä pöytä saatiin puhtaaksi vasta, kun laulaja Nils-Patrik Johansson otti joulun alla hatkat toisesta bändistään Civil Warista. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun mies on omistautunut täysin alkuperäiselle projektilleen.
Die on Stagen urkuintro ja Suburban Songin akustiset kitarat tuovat mukavaa vaihtelua helposti tunnistettaviin soundeihin. Albumilla on useampi hidastempoisempi kappale, vaikka varsinainen balladi jääkin puuttumaan. Kliseiset lyriikat ja ennalta arvattavat loppusoinnut pistävät välillä hymyilyttämään, mutta Astral Doors ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen tähän syyllistyvä bändi.
Astral Doorsin musiikin tarkoitus tuskin on räjäyttää tajunta, vaan tarjota sopivassa suhteessa sekoitettua heavy- ja power metalia mieleenpainuvien riffien ja laulujen kera. Tällä albumilla tehtävässä on onnistuttu pirun hyvin.