Pakanallista transsimusiikkia, synkeämpää ambientia, viikinkifiilistelyä ja jopa neofolkimpaa menoa. Linnea Hjerténin debyytillä on tunnelma niinkin hyvin kohdillaan, että osa kappaleista menee tunteisiin. Nio systrar on miellyttävä audiaalinen trippi jonnekin kaukaiseen menneisyyteen.
Yhdeksän sisarusta ja yhdeksän kappaletta. Levy on kovin symbolinen ja maanläheinen. Sillä ei ole myöskään lainkaan sanoja. Biisit ovat kuin alitajuisia hymnejä, jotka kuljettavat kuuntelijan erilaisille mielen astraalitasoille. Kappaleiden tarkoituksena on saattaa kuulija henkiselle matkalle kohti kuoleman ja uudelleensyntymän sykliä, ja siinä Hjertén onnistuu hienosti.
Hjertén on kertonut luoneensa levyn äänimaailman pelkästään kodistaan löytyviä esineitä käyttämällä. Hänen kotinsa onkin musikaalinen leikkikenttä, jossa ei ole oikeastaan muuta sisustusta kuin kirjoja, alttareita ja soittopelejä.
Tiedättekö muuten sen korun, joka on Fenrizin kaulassa Isengardin Høstmørke-levyllä? Sen saman Triskelionin, jota myös Bathoryn Quorthon käytti? Fenriz kertoi hukanneensa omansa, ja nyt Hjerténillä on kuvissaan hyvin samannäköinen koru. Sattumaako?