Kalifornian Venturan sodantuojien aihepiireiksi luetellaan sota, väkivalta ja kuolema. Siinäpä perusainekset väkevän thrashin tykittämiselle, minkä tiesi jo Saksan Sodom. Viides levynsä ei esittele nyanssirikkaita linjanmuutoksia, vaan kuulija teloitetaan heti alkuun ilmatorjuntatykillä.
Törkythrash on komeasti hallussa. Otetaanpa vaikkapa Remain Violent. Keskitemporallissa tehdään kaikki oikein, nimestään lähtien. Siinä on kunnollinen, tarttuva riffi sekä iskevä kertsintapainen, ja biisiä ympäröi jykevänpuristava ote. Tätä seuraava Shellfire on vanhalle Agent Steelelle nyökyttelevä speedpala, jonka väliosassa on Alice in Hell -ajan Annihilatorin melodiaa. Eihän näillä keitteillä metsään mennä. Tai mennään, mutta ponuhommat mielessä.
Warbringer tekee monta asiaa oikein. On rempseää tulitusta, raskaita väliosia, melodiaakin. Ja hienoja kitarasooloja! Mutta juttu on siinä, kuinka tämä kaikki kootaan yhteen aikaa kestäväksi kokonaisuudeksi. Siihen Woe to the Vanquishedistä ei vielä ihan ole, sillä homma menee turhan usein ilmaan paiskomiseksi. Katse on kuitenkin kohdennettu oikeaan suuntaan.