Vireitä otteita liki seitsenkymppisenäkin esittävä Alice-setä jatkaa laadukasta tuotantoaan hyvällä buugilla. Ties kuinka monennelle levylleen on keksitty jännä konsepti: vaihteleva studiobändi (rummuissa esimerkiksi U2-mies Larry Mullen) vetelee levyllisen ralleja, alkuperäinen Alice Cooper Band pari yhdessä tehtyä uutta siivua ja muassa tulee vielä nykybändin tykittämiä klassikoiden liveluentoja. Eipä siinä, koko kattauksen kuuntelee mielellään, vaikka liveosio tuntuu vähän bonusmateriaalilta.
Perinnetietoisilla sävellyksellisillä mausteilla ja röyhkeästi menneisyydestä kaivetuilla sovitusratkaisuilla varustettu Paranormal on erittäin asiallista hard rockia, jota höystetään varsin rohkeilla vaikutteilla. Tarttuvuus, kevyt viistous ja pahansisuinen taustavire takaavat edelleen hyvän kombon. Cooper ei ole kehäraakki vaan tekee edelleen tunnistettavaa ja relevanttia musiikkia, oli tyylilaji mikä tahansa.
Mikä mukavinta, miehen tulkinta on ”laulumaisinta” pitkiin aikoihin; tavaramerkkiraakkuminen on vähäisessä osassa, vaikka kärinääkin kuullaan. Se taas toimii tehokeinona esimerkillisesti, semminkin kun Cooperin ääni tuntuu olevan hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Laulut ovat asiallisesti synkassa levyn monipuolisen tyylikirjon kanssa.
Levylle ei ehkä ole sattunut sellaista iskusävelmää, jollaisia Alice suolsi hitikkäimpinä vuosinaan. Tarttuvuus onkin haastavampaa ja retrommin koukuttavaa, mikä on ehdottoman positiivinen juttu. Musiikillisesti todella monipuolisessa ja ihmeen iloluontoisessa levyssä on erinomainen viba ja sävelissäkin kosolti mukaansatempaavuutta.
Edellisten levyjen perusteella osasi odottaa hyvää, mutta levy on silti positiivinen yllätys.