On aina positiivista, kun kuunnellessa tulee eteen yllätyksiä, vaikka pohjavire viittailee tunnistettaviin suuntiin. Reilun kymmenen vuoden ikäinen Dvne on jännittävä ilmestys juuri tällä tavalla.
Edinburghilaisviisikon touhusta juontuu mielleyhtymiä Tooliin, Mastodoniin ja Neurosisiin. Neljännen albuminsa moniulotteinen tyyli on hienosti hallussa, mutta silti riemastuttavasti levällään.
Soundiestetiikka on sludgehtava mutta ilmiasu kohdakkoin varsin taiteellis-progressiivinen. Kokonaisuus vaikuttaa ensialkuun monimuotoisuudessaan hämmentävältä, mutta eteen tulevien käänteiden myötä albumi hahmottuu varsin kiintoisaksi tapaukseksi. Ilmaisullinen uoma on leveä ja mutkainen, eikä Dvnen paatti saa seilatessa pahempia kolhuja.
Sävelkulkujen omalaatuisuus ja sovitusten pitkälinjainen yllätyksellisyys on ehdottoman kiehtovaa. Isolyöntinen bändi pitää erikoisen ilmaisunsa luonnikkaasti kasassa, vaikka kokonaisuus rönsyilee aika villisti rujosta ryskeestä herkistelyyn ja paatosprogeen.
Jännittävä tapaus.