Mielikuvat saksalaisuudesta ovat vahvat, alkaahan albumi Aatu-sedän paasauksella sodan ääniin yhdistettynä. Eikä siinä vielä kaikki: heti intron jälkeen alkava levyn nimikappale on rätväkkää ja rullaavaa remellystä, jonka vaikutteet teutonithrashin kolmelta suurelta käyvät hyvin selviksi. Voivodin nimikappaleesta pöllitty kertosäe taas on hyvin todennäköisesti tribuutti, ja onpahan jenkkiläiseksi lopulta paljastuva trio kuunnellut myös Motörheadinsa ja tämän perilliset.
Musiikki on muodollisesti kaikin puolin pätevää. Se sisältää juuri oikeanlaista rienaavuutta, rosoa ja vimmaisuutta, eikä biisejä tai pituutta ole liikaa. Ja silti sen kovimmasta ytimestä jää ärsyttävästi puuttumaan sellainen iskevä sisältö, joka lunastaisi muuten vakuuttavan ulosannin. Black Mass onkin enemmän liikaa räksyttävä sekarotuinen piski kuin tappamaan jalostettu, napakasti aroista paikoista pureva sotakoira.
Warlust on helppoa eikä ollenkaan vastenmielistä kuunneltavaa, mutta sen myös unohtaa saman tien levyn loputtua. Laulut eivät jää pystyyn kuten pitäisi, vaikka adrenaliinitaso hieman nouseekin.