Brian Warnerin matka transgressiivisesta shokkirokkarista kypsäksi taiteilijaksi on ollut monivaiheinen eikä aina niin helppo. 1990-luvulla hän oli vieraantuneen ja ahdistuneen teinimassan äänitorvi, joka tarjosi apokalypsia ja ruokaa ajatuksille. Vuosituhannen alussa ilmestyneet Holy Wood (In the Shadow of the Valley of Death) ja The Golden Age of Grotesque porskuttivat vielä jotenkuten, mutta sen jälkeen alkoi tuntua, että Manson oli sanottavansa sanonut. Ainakin musiikillisesti.
Mies kuitenkin löysi sisäisen Thin White Dukensa ja palasi ruotuun suhteellisen miellyttävällä The Pale Emperorilla (2015), eikä edellinen levy Heaven Upside Down (2017) ollut sekään hullumpi. Uusi We Are Chaos osoittaa vihdoin, että Manson on löytänyt itsensä uudelleen ja on ennen kaikkea sinut oman taiteilijuutensa kanssa.
Kantrimuusikko Shooter Jenningsin kanssa työstetty levy huokuu rentoutta, vapautuneisuutta ja ajoittain jopa pirteyttä! Ei silti hätää, Manson osaa yhä viiltää terävästi, mutta tällä kertaa hänen pakkinsa työkalujen määrä on suurempi ja valikoima vaihtelevampi. Raskaan industrialin rinnalle on tullut tummaa elektroa, syntikkapoppia ja jopa sitä kantria. Jälkimmäisestä käy hyväksi esimerkiksi akustinen Broken Needle, joka on kaikessa intiimiydessään ja vilpittömyydessään mitä parhain tapa päättää levy.
We Are Chaos tuntuu kotiinpaluulta. Ei kuitenkaan välttämättä musiikillisesti vaan pikemminkin taiteellisesti. Mansonin musiikki ja sanoitukset tuntuvat jälleen kumpuavan aidosta paikasta, ja ajan tuoma kypsyys on vain parantanut tuotetta.