Pakanallista black metalia Ranskan Alpeilta. Ioldar-nimisen hepun sooloprojekti on melko rokkaavaa ja rauhatonta, mutta samalla majesteettista ja melankolista meininkiä. Tunteelliset liidit leijuttavat musiikkia eteenpäin Ioldarin raivotessa perinteisten bm-riffien päälle.
Ja sitten on se rumpukone. Tiku-taku, suhi-suhi-suhi ja tak-tak-tak-tak. Ei ole nimittäin ensimmäinen tai viimeinen black metal -levy, jonka fiilis menee täydellisesti pilalle ärsyttävän konetakomisen takia.
Joo, Mysticum tekee tekno-black metaliaan täydellisesti ja Summoningillakin on konerummut (jotka on muuten nakuteltu levyille käsin), mutta konein paukutettu pakanametalli on kuin pellistä tehty jamaikalainen noitarumpu.
Aldaaron tekee ihan hyvää black metalia, mutta soundit osaavat ärsyttää. Toisaalta Majestic Heights, Melancholic Depths on melko unohdettavaa kamaa. Eipä tästä mestariteosta saisi oikeilla rummuillakaan, joten näillä mennään.
Levyn päättävä Dawn-laina The Knell and the World kiteyttää oikeastaan kaikki ongelmat: alkuperäisbiisiä kuunnellessa huomaa, miten Aldaaronia vaivaavat munaton tuotanto, soundien ohuus ja sen kuuluisan mustan liekin puuttuminen.