Myllytystä luolamiesmäisellä raivolla – arviossa Embryonic Autopsy

Julkaistu Infernossa 6/2024.

07.09.2024
EMBRYONIC AUTOPSY
Origins of the Deformed
MASSACRE

Oppressorin riveissä 1990-luvulla uraa tehnyt Tim King on muuttunut vanhemmiten aika karuksi ukoksi. Teknisemmät sävyt, kikkailut ja maalailut on heivattu suosiolla syrjään. Tilalle on tuotu lähinnä aggressiota, väkivaltaa ja vielä vähän lisää mättöä.

Embryonic Autopsyn toinen pitkäsoitto sisältää vielä esikoistakin brutaalimpaa jenkkihenkistä death metalia. Paletista on pudotettu parikin nappia, ja ruuvi on nyt niin kireällä että sattuu. Silleen kivalla tavalla.

Lähes naurettavan luupäisesti etenevää kaahausta silvotaan muutamaan otteeseen hieman sävykkäämmillä sooloilla ja hitaammin jörnivillä kappaleilla. Pääosin Origins of the Deformed myllyttää kuitenkin luolamiesmäisellä raivolla. Röhkivä örinä on alusta loppuun maksimaalisen primitiivistä.

Levyn loppuun on saatu Nile-henkisempää tunnelmaa, eikä kaasuakaan paineta koko aikaa täysillä. Miedot itämaiset sävyt toimivat yllättävän hyvin ja osoittavat, että bändillä olisi rahkeita värikkäämmänkin kokonaisuuden tekemiseen. Mutta ehkä ukot eivät moista halua, onhan raivopamputus kuitenkin taiteen ylevin muoto.

Lisää luettavaa