Omaa juttua intohimolla – arviossa Apina

Levyarvio julkaistu Infernossa 4/2015.

28.04.2015

Apina
Infektiko

Sakara
3_kirvesta

Apinan yhteydessä on ehditty pohtia moneen kertaan, voiko rapriimittelyn ja metallikitaroiden yhdistelmä olla enää nykypäivänä millään tavalla mielekästä. Oululaisbändi ei tunnu juuri kyseenalaistuksista välittävän, vaan tekee omaa juttuaan intohimolla. Hyvä niin.

Yhtyeen potentiaali oli selvästi kuuluvilla jo Meidän, minun -demo-ep:llä vuonna 2011. Ahkera keikkailu on tuonut lisää tiukkuutta ja itsevarmuutta, ja debyytillään Apina on jo valmis yhtye.

Kielisoittimet kurnuttavat nykypäivän vaatimusten mukaisesti vieläkin alavireisemmin kuin Kornin ja Rage Against the Machinen kaltaisilla esikuvilla, ja soittajien taitotaso on selvästikin keskimääräistä parempi. Vaikka referenssit ovat kuultavissa, myös yhtyeen oma tyyli on löytynyt. Tämä kriitikko tosin karsisi Suljettu-kappaleen kaltaiset kevyemmät tuotokset pois, ne kun viistävät liian läheltä keskinkertaista suomiräppiä.

Syrjäytymisestä ja Suomen nykytilasta kertovien sanoitusten yhteiskuntakritiikki on varsin tyypillistä nuorten miesten uhoa, mutta kielellistä lahjakkuutta löytyy sen verran, ettei myötähäpeä pääse vaivaamaan. Vokalisti Pessin ilmaisussa saattaa olla jopa parasta hänen melodinen laulunsa, jossa on voiman lisäksi myös lämpöä ja sametinpehmeyttä.

Biiseistä toimivat parhaiten aloituskolmikko Kohu, Kuka pelkää? ja Oi, Isänmaa! sekä loppupuolelta löytyvä nimibiisi, josta on havaittavissa samankaltaisuuksia levy-yhtiötovereihin Stam1naan ja Mokomaan. Tulevaisuudessa bändillä ei voi olla muuta tavoitetta kuin tehdä koko levyllinen samanlaisia huippubiisejä.

Lisää luettavaa