Old school heavy metalia edustavan oululaisyhtyeen debyyttialbumi ei taivu kankeasti klassikkogenren raameihin vaan sutii kankaalle oman värikkään näkemyksensä siitä, miltä tähän päivään päivitetty 1980-luvun hevimetalli kuulostaa.
Albumilta löytyy niin Kids in America -lainausta, puhelaulua, hälytyssireenin ääntä, avaruus- ja goottityylisiä efektejä kuin ajoittaisia assosiaatioita stoner- ja raprockiin, vain joitain esimerkkejä mainitakseni. Näin ollen heavy metal on lopulta vain albumin taustakangas, jonka päälle kokonaisuus on sedimentoitunut. Eri kerrokset on kuitenkin upotettu toisiinsa siten, että yleisvaikutelma on moninaisuudestaan huolimatta saumaton, ja biisien rakenteiden instrumentaaliset jipot pitävät huolen siitä, että kappaleet jäävät päähän.
Kun kuuntelemisen jälkeen yrittää kuvailla lyhyesti albumin antia, sen huomaa olevan aika vaikeaa. Musiikista ei aina oikein tiedä, minne se on menossa, ja yhtäkkiä onkin päädytty äänikuvaan, joka tuo mieleen jotain tuttua, mutta elokuvamaisella, tavoittamattomalla tavalla.
Monien kerrosten toimiminen yhtä vaikuttavasti livenä voi tuottaa pientä painia, mutta ainakin Wrestling onnistuu tomuttamaan kasarihevistä pölyt.