Pää kiin lähin vertailukohta on joka suhteessa edesmennyt KH-77, mutta siinä missä viimeksi mainittu oli niin musiikillisesti kuin tekstillisesti särmikästä punkkia, Pk on pahimmasta räästä niistettyä punkpohjaista rokkia, jonka avaintekijät ovat iskevyys, elämänmakuisuus, energisyys, rehellisyys, tarttuvuus ja yksinkertaisuus.
Pk ei mieti turhia, se vain soittaa. Erittäin hyvin kokonaisuutena toimivien ominaisuuksiensa ansiosta se onnistuu täyttämään jo pidempään Suomessa vallinneen rocktyhjiön. Tällaista bändiä suomalainen rokkikansa ja festariyleisö ovat, ehkä tietämättäänkin, juuri kaivanneet.
Bergmanin kykyä tehdä välittömästi tukkaan tarttuvia kappaleita yksinkertaisista aineksista ei voi kuin ihailla. Bändin taiteilu rockimman ilmaisun kanssa on lähellä lipsua turhanpäiväiseksi rallatteluksi, mutta ainakin toistaiseksi se onnistuu pysyttelemään rockin pahalla puolella. Siksi levyn tahtiin on helppo skipata kahvit.