Tukholmassa viime vuonna ja Tshekin Vizovicessa järjestettävässä Master of Rockissa tänä vuonna kuvatut keikat todistavat sen, kuinka äärimmäisen tiukka ja osaava keikkabändi Pain on. Erityisen hienoa on seurata, kuinka voimakkaasti päällikkö Tägtren vetää lauluosuuksiaan, ja esimerkiksi Dirty Womanin AC/DC-tyyli kulkee lavalla yhtä railakkaasti kuin levyllä.
Taustalaulut puolestaan tulevat niin ison kuuloisina, että taustanauhojen käyttö on todennäköistä. Toisaalta myös muuta soitantaa tukevoitetaan ohjelmoiduilla syntetisaattoreilla, mutta tämä ei vie bändiltä kunniaa soiton sujuvuudesta.
Settilistat ovat onneksi keskenään erilaiset ja sisältävät useimmat keskeiset hitit. Silti esimerkiksi Follow Me -mestariteoksen puuttuminen kokonaan hieman ihmetyttää. Erityistä plussaa on se, että yleisöä näytetään tarpeeksi. Monet nykyiset livetaltiot keskittyvät liikaa pelkän bändin kuvaamiseen. Nyt keikkatilanteeseen saa kunnon kosketuksen. Sinällään bändin esiintyminen ja sen kuvaaminen ei ole erityisen vauhdikasta tai näyttävää, mutta ajaa asiansa.
Dvd:n arvostelukappaleessa ei ollut ollenkaan viittä musiikkivideota, jotka kuuluvat myyntiversioon. Niistä erityisesti jo aiemmin mainitun Dirty Womanin yksinkertainen mutta tehokas tematiikka toimii.
Tukholman-keikan biisien väliin sirotellut behind the scenes -pätkät ovat sitä normaalia känniapinointia ja muuta aikuisten miesten vajoamista viisivuotiaiden tasolle, jota on nähty kymmenissä muissakin bändien kotivideoissa. Niiden sisältö on tapahtumahetkellä hauskaa, mutta harvoin enää nauhalta katseltuna. Jos sitä puolta ei osaa toteuttaa yhtä viihdyttävästi kuin Pantera tai Mötley Crüe, se on sama jättää tekemättä.