Kerrassaan huikealla Oweynagat-biisillä viime vuonna yllättänyt, ennestään täysin tuntematon Dool latasi esikoiselleen kertaheitolla melkoiset odotukset. Niin bändin kuin levy-yhtiönsä uskosta tulevaan antoi osviittaa mainitun kappaleen julkaisu fyysisenä tuotteena, mukaan lukien 12-tuumainen vinyyli, jonka kääntöpuolelta löytyi riisutumpi tulkinta samasta kappaleesta. Edelleen 5/5 tasoa sekin.
Yhtyeen musiikkia kuvaillessa ei voi olla mainitsematta nokkamiehensä poismenon myötä kuollutta ja kuopattua The Devil’s Bloodia – eikä vain siksi, että Doolin rytmeistä vastaava kaksikko kuului myös edellä mainittuun bändiin, sillä Ryanne van Dorstin ääni ja laulutyyli luovat melkoisen vahvat mielleyhtymät Farida ”The Mouth of Satan” Lemouchiin. Myös musiikillisia yhteneväisyyksiä löytyy enemmän kuin kotitarpeiksi.
Dool ei yritä millään muotoa riistää The Devil’s Bloodin musiikillista perintöä vaan on koettava pikemminkin perinteenjatkajana ja soihdunkantajana. Sillä on ilmeisistä samankaltaisuuksista huolimatta omat näkemyksensä ja ääni niiden toteuttamiseksi. Ja jos molemmat yhtyeet taitavat äärimmäisen kiehtovan melankolismystillisen tunnelman luomisen, Doolin lähestymistapa on näistä ilmavampi ja valoisampi. Raskaita ja tummia säveliä toki löytyy, kun tunne sitä vaatii, mutta säästeliäästi käytettynä.
Edellä mainittua singleä lukuun ottamatta Here Now, There Then ei sisällä kerrasta tajuntaan uppoavia kestohittejä. Lisäksi siltä löytyy seitsemän mihinkään tiettyyn aikakauteen selkeästi viittaamatonta kappaletta, joiden juuret ovat kuitenkin jäljitettävissä 70-luvun rockin eri genreihin.
Vaikka albumiin ei ole ollut mahdollista tutustua kuin varsin rajallinen aika, on helppo aistia sen ansaitsevan täydet pisteet. Edellisestä ja ainoasta kerrasta, kun olen antanut saman pistemäärän, on 13 vuotta.