Corpsessedin lanaava death metal johdattaa kahdellakin tapaa suoraan sylttytehtaalle: Verinen todistusaineisto on toden totta peräisin paikasta, jossa jostain elävästä on tehty aladobia. Lisäksi järvenpääläisbändin murhaava lataus on niin perin juurin suomalaisen ysärikuolon perinteiden mukaista, että sydänalassa läikähtää nostalgia ja kansallisylpeys.
Meno on siis jylhää, eikä vaikutusta haeta ensisijaisesti tempolla (jota sitäkin toki riittää), vaan kokonaisvaltaisella, armotta päälle käyvällä soundilla. Bändi rakentaa monumentaalisen äänivallin, joka ihastuttaa vastaansanomattomalla brutaaliudellaan. Sellaista ei saa aikaan kuin hyvin lajityyppinsä juuret sisäistänyt porukka. Samalla se vaatii kuitenkin biiseiltä enemmän.
Mitään varsinaisia hengähdystaukoja tai akustisia väliosia en ole mukaan ehdottamassa, mutta nyt vaihteita on käytössä vain kaksi: väkivaltaa ja kauhua kylvävä keskitempo ja kiivas turpaanveto. Tämä tekee albumista pidemmän päälle yksioikoista kuunneltavaa.
Biiseistä vain Graveborne jää pysyvästi mieleen, ehkä siksi, että se paljastaa erikseen osoittaen kivasti röpöttävän bassosoundin. Myös yli kymmenminuuttisen päätösraidan Starless Event Horizonin bändi saa toimimaan, vaikka kesto on järjetön. Biisi kun ei varsinaisesti edusta mitään progea.
Suomidödön suurimman ja kauneimman, Abhorrencen, vastikään julkaisema ep muistutti, että vanhan liiton jyrää voi tehdä monipuolisesti myös biisit edellä. Tässä vertailussa Corpsessed jää haastajan osaan ja vertautuu härmäläisen death metalin kaanonissa eniten Demigodiin. Jenkki-dm-vaikutteet ja tarkoituksella vivahteeton örinä viimeistelevät mielikuvan.
Impetus of Deathiä kuuntelee mielellään, mutta annostelun kanssa kannattaa olla tarkkana.