Se fiilis, kun isket luureihin uuden, tuiki tuntemattoman yhtyeen esikoislevyn ja ymmärrät välittömästi, että nyt on kova.
Australia tunnetaan huippulaatuisesta kuolo- ja hautajaistuomioannistaan, jota ovat tarjoilleet esimerkiksi Disembowelment ja Mournful Congregation. Nyt on uuden sukupolven näytönpaikka.
Nelibiisinen The Oldest Gods nappaa kuulijan heti kättelyssä 1990-lukulaisen death doomin ihanaan maailmaan. Murskaavan raskas, lähes funeral doom -hitaudella laahustettava matka on alkanut. Örinä on mureaa ja tuhtia kuin unohdetun hautausmaan multa syyssateen jäljiltä. Basso kuvioi miellyttävän pehmeästi, ja kitaran sointujen annetaan musertaa kiireettä.
Kuusikielisillä pidetään toistuvasti yllä riipaisevien kuljetusten herkkuketjua, joka takaa sen, että melankoliaa ja kaihoa riittää. Pitkien etäisyyksien ja suurten, tummien tunteiden musiikkia, ehdottomasti. Tällä levyllä tapahtuu samaan aikaan paljon ja vähän. Se on paradoksaalinen kuin kaipuu, jonka kohdetta ei tiedä.
Mikäli edellä mainitut aussibändit sekä varhaiset My Dying Bride, Anathema ja vaikkapa Katatonia puhuttelevat, kehotan vakavasti tarttumaan tähän kolossaaliseen levyyn.