Hyvin verkostoituneiden teinipoikien turhamaisuusprojekti on lahjoittanut maailmalle toisen levynsä. Myönnettäköön heti alkuun, että pojat ovat parantaneet ensimmäisestä. Debyytti kuulosti parhaimmiltaankin kliseiseltä kopiolta rumpali Max Portnoyn isän Dream Theateristä.
Kakkoselleen bändi on tuonut paljon uutta. Pöydässä on ärinälaulua, jazzjamittelua ja modernia teknistä metallia. Dream Theaterin lisäksi perusaineksiin on sekoitettu roimasti Peripheryä, mikä selittyy heti levyn esittelytekstin alkumetreillä: tuottajana häärii kyseisen bändin basisti Adam ”Nolly” Getgood.
Bändin tyyli on siis edelleen juurtunut varsin tiukasti esikuvien ilmaisutapoihin, mikä ei sinänsä alle parikymppisten poikasten kohdalla yllätä.
Olisi silti epäreilua tiputtaa mikki tässä kohtaa ja jättää sanomatta, että ajoittain Phases iskee lujaa ja jopa suhteellisen omaperäisesti. Esimerkiksi thrashiä ja jazzpianorallattelua yhdistelevä raivokas Beg on helvetin kova biisi alusta loppuun. Lisää tällaista, ja Next to None saattaa ansaita pian levytyssopimuksensa oikeasti omilla meriiteillään.