Italialaisen naislauluvetoisen power metal -tulokkaan resepti koostuu sekoituksesta Dragonforcea, Sonata Arcticaa ja aika keskinkertaisia omia ideoita.
Tempo on rivakka, ja riffi- ja melodiakulut ovat iloisen nostattavuuspyrkyisiä mutta kaikessa genreuskollisuudessaan auttamattoman tavanomaisia. Tarttuvuus- ja muistettavuuskertoimiltaan biisit ovat aika samantekeviä, mutta onneksi soittohommat sujuvat selkeästi paremmin. Välillä kappaleissa sooloilee ketterä kitaristi, toisinaan soljuvia skaaloja soittava synisti ja aika usein vuorotellen molemmat.
Soman popahtavasti ja tähän musiikkilajiin aivan liian ujosti laulavan Crystal Emilianin ääni, tekniikka ja varsinkaan voima eivät tee power-niiloon kaksistakaan vaikutusta. Erityisesti Alone-balladissa leidin laulun vajavaisuudet korostuvat melkeinpä sietämättömiksi. Emilianin tueksi lauleskeleva baritonikaan ei tuo biiseihin oikein mitään muuta kuin dialogielementin.
Elettra Storm on kaikessa yhdentekevyydessään niitä bändejä, jotka pistävät miettimään striimausajan ansaintalogiikkaa. Saako näin turhan musan suoratoistoilla levytykseen menneitä rahoja takaisin edes pitkässä juoksussa?