Black metalilla vuonna 1998 uransa aloittanut ranskalaisporukka on liikkunut levy levyltä kohti moderneja mättötaajuuksia. Bändin nykyilmaisussa on kyse kaaosmaisen turbotempoisesta grindcoresta ja deathistä. Ensimmäisenä mieleen pomppaa Anaal Nathrakhin tyylittely, sillä erotuksella, että black- ja industrial-sävyjen tilalla on kuolometallivire, tarkemmin sen brutaalimpi painotus.
Yhtyeen kahdeksannella albumilla painetaan eteenpäin murskaavuuden ja hillittömän kaahailun ehdoilla. Valitettavasti meno on toteutettu niin ylitehostetusti, että sävellysten punaista lankaa joutuu etsimään. Lisäksi kirkumisesta, örinästä ja ärinästä paistaa monissa kohdin läpi häiritsevästi metalcoresta tuttu itsetarkoituksellinen uho. Eritoten levyn keskivaiheilla pallo lentelee päämäärättömästi. Ainoastaan Reptilianin ja Reeks of Darkened Doopsin aikana tulee tunne, että rusikoimisessa on jotain ideaa.
Bändin kiivas tremolottaminen ja riffijyräys sisältää yksittäisinä hetkinä ihan kelpoa uhkaa ja ilkeyttä. Enimmäkseen jää kuitenkin fiilis, että on haluttu olla rajuja rajuuden vuoksi. Nykyisillä studiotekniikkakikoilla lahjattomampienkin yhtyeiden on helppo toteuttaa tätä agendaa, mutta oikeasti arvostettavia ja nautittavia ovat yhtyeet, jotka osaavat tehdä myös hyviä biisejä. Teknisestä soitto-osaamisesta huolimatta Benighted ei lukeudu näillä näytöin tähän sarjaan.