Raakaa ja raastavaa menoa kepeillä ja eteerisillä liideillä – arviossa Solus Grief

Julkaistu Infernossa 3/2023.

01.05.2023
SOLUS GRIEF
With a Last Exhale
PURITY THROUGH FIRE

Norjalainen yhden miehen black metal -tulokas on kohtalaisen hyvä, vaikkakaan ei onnistu nousemaan massan yläpuolelle. Peregrinus on soittanut kaikki instrumentit ja laulanut sekä miksannut ja masteroinut levyn, ja hyvältähän tämä kieltämättä soundaa. Mutta siihenpä se sitten jääkin.

Melankoliaan taipuvainen ja angstinen With a Last Exhale yllättää hyvillä melodioillaan. Vaikka meno on kohtalaisen raakaa ja raastavaa, keskitempoisten biisien liidit ovat mukavan kepeitä ja eteerisiä. Bassokuviot tuovat groovaavampaa eloa muuten niin monotonisiin sävellyksiin. Musiikin kantavina teemoina kulkevat yksinäisyys, kärsimys ja epätoivo, joten itsemurhatunnelmia haetaan.

Periaatteessa kaikkien palasten pitäisi olla kohdillaan, mutta riffit ovat aavistuksen liian tavanomaisia ja biisit turhan pitkiä. Jokainen neljästä biisistä on kymmenminuuttinen mammutti, eikä näillä eväillä oikein transsimaista oloa synnytetä. Liikaa toistoa liian heppoisin eväin, joten tylsäksihän se lopulta muuttuu.

Lisää luettavaa