Nykyään Uruguayssa asustelevaan Vritrahniin identifioituvan White Deathin kakkoslevy on eksentrinen sekoitus suomijunttia, rac-paalutusta, punkkihenkeä ja raa’anlikaista black metalia. Mies itse kutsuu levyä vanhaksi Anttilan kuvastoksi, josta löytyi kaikki tarvittava – kyseessä oli luultavasti koko maan runkatuin lehti. Myös Iconoclastilta löytyy kaikkea mahdollista, mutta masturbointi vaatii hieman enemmän vaivaa, vaikka kyllä saaminenkin lopulta onnistuu.
Anttila-vertaus ei ole kaukaa haettu, musasta nimittäin paistaa läpi räävitön ja kapinallinen alapäähuumori. Mieleen tulevat vanha Barathrum, Sargeist ja sekalainen kirkko ysärin ripeämpää mättökamaa. Ei lainkaan paskempi paketti tavaratalo- black metalia.
Iconoclastin musiikki on kuin poikien sisäoppilaitoksen suihkutila: tuhmaa ja kiellettyä, vaarallista ja skandaalimaista. Mitä kaikkea pahuutta sen seinät ovatkaan nähneet?
Noh, ontuvat vertaukset sikseen. On pakko todeta, että White Deathissä on juuri sitä kapinahenkeä, jota black metal puhtaimmillaan edustaa. Suomi-bm on parhaimmillaan kieli poskessa tehtyä mutta samalla äärimmäisen totista musaa.