Herrasmiesten työtehoseuran ruuvipenkkiä on väännetty tiukalle: seitsemän vuoden takainen Silvër Horizon kesti yli 11 minuuttia pidempään niin ikään kymmenen biisin satsilla. Nyt pisin kappale on tasan viisiminuuttinen, moni jää kolmeen. Sovituksista on leikelty läskit kirurgisentarkasti, mikä jättää pikemminkin nälkää kuin aiheuttaa kerralla täyttymyksen. Ideana lienee antaa sykäys kuunnella levy monta kertaa, ja niinhän se tyydytys saavutetaankin.
Diablo soi edelleen raskaasti, ja mättöön sulautuu melodiaa ja teknistä jippoa bändille ominaiseen tapaan. Monipuolisten kappaleiden tiivistetty muoto saa ne vaikuttamaan täsmäiskuilta, joissa on jopa pientä hätäisyyden tuntua. Ensihämmennyksen hälvettyä ratkaisun toimivuutta alkaa jo ihailla.
Asennemetallin ja thrashin progressiivisella synteesillä jatketaan, eli sinänsä yhtyeen ulosanti ei ole muuttunut juurikaan. Biisimateriaali on silkkaa Diabloa rytmisine junttariffeineen, kikkakomppeineen, kitaraluritteluineen ja hetfieldmäisine ärjyntöineen.
Raikkainta kuultavaa ovat vähän erilaisella tatsilla vedetyt biisit, deathmetallinen Titan ja ääriraskaasti junttaava The Stranger. Koko kattaus on silti laatukamaa.