Rautaista, nälkäistä ja elinvoimaista – arviossa Necrophobic

Julkaistu Infernossa 9/2020.

25.12.2020
NECROPHOBIC
Dawn of the Damned
CENTURY MEDIA

Necrophobic lukeutuu niihin veteraanibändeihin, jotka olivat nostamassa ruotsalaista black- ja death metalia näkyville 1990-luvun alussa. Onpa mainiota huomata, että yhtye kykenee yhä yllättämään ja iskemään kovilla!

Bändin yhdeksännellä levyllä soi rautainen, nälkäinen ja elinvoimainen ammattimiesten joukko. Yhtye hyödyntää hyökkäävässä ja rikkaalla melodiakielellä väritetyssä black/death metalissaan vahvuuksiaan tavalla, jota en ole siltä hetkeen todistanut. Mustanpuhuvat kappaleet ovat aiempaa terävämpiä, dynaamisempia ja vapautuneempia, mutta myös täysin yhtyeen näköisiä.

Vaikka bändi ei ole tehnyt urallaan yhtään varsinaisesti huonoa levyä, monipuolisuudessa on jäänyt ajoittain parannettavaa. Tällä kertaa sekin osa-alue on hienosti hyppysissä. Keskeisimpinä tekijöinä tulta syökseville sävellyksille lienevät yhtyeeseen vuosien jälkeen palanneet jäsenet, kitaristit Sebastian Ramstedt ja Johan Bergebäck sekä laulaja Anders Strokirk. Jos mainittujen paluuta seurannut levy Mark of the Necrogram (2018) jäi osittain puolinaiseksi, nyt yhtye naulaa lopputuloksen.

Mirror Black, Tartarian Winds ja The Return of a Long Lost Soul vastaavat levyn kylmäävimmistä osumista loppukappaleiden pitäessä takuulaatua yllä. Kokonaisuus on komea ja yhtyeen parasta tuotantoa The Nocturnal Silencen (1993) ja Death to Allin (2009) ohella.

Lisää luettavaa