Tinkimättömyydestä, vakuuttavuudesta ja omaehtoisuudesta irtoaa isot pisteet, kuunteluominaisuuksista ei niinkään. Rumpukonebiittiä, karjuntaa ja särömelua tulee sen verran antaumuksella, että melkein pahaa tekee. Riffejä ei hevillä metelistä tunnista.
Ehkä lähimmät verrokit Godflesh, Ministry ja Suicide ovat tämän rinnalla radioystävällisiä poppareita. Industrial metalista, melusta ja oikeastaan aika kokeellisesta musiikista, ellei peräti taide-sellaisestahan tässä on kyse.
Hyvin tehtyä kamaa, omassa ulottuvuudessaan. Paahtavan sysimusta tunnelma korventaa julmasti sanojen, ilmaisun ja ilmiasun osalta. Eri asia on, kuinka moni haluaa altistaa itsensä vapaaehtoisesti näin riipivälle synkeydelle ja viiltävälle mielen tuholle.
Tällaisen musiikin arvottaminen on hankalaa. Levyn ansiot ovat kiistatta tunnistettavissa, mutta kuuntelukokemus on niin julma, että se aiheuttaa huonon olon. Kunnioitettavaa, mutta myös liian musertavaa tekemistä tervejärkisen kuunneltavaksi.