Tämä ruotsalainen friikkisirkus on edennyt kovalla sykkeellä perustamisvuodestaan 2001 lähtien ja saavuttanut touhutessaan myös jonkinasteista suosiota. Yhtyeen kahdeksas täyspitkä jatkaa kokeilullista häröilyä alternativen ja nu-metalin maastoissa.
Melodisella death metalilla aloittaneen poppoon tyyli on muokkautunut levy levyltä kummallisemmaksi raskasmöyrinnäksi. Ja nytkään äkkiväärästi hyökkäävään, erikoisesti nykivään ja vekkulimaisesti ilmehtivään soitantaan ei meinaa osata suhtautua.
Kappaleet ovat sinänsä oikein monipuolisia ja omannäköisiä muiden mielipiteille vitut haistattavalla asenteella. Hullunkurisesta tunnelmasta huolimatta ja muutaman makupalan lisäksi levyltä ei kuitenkaan löydä mieleen syöpyviä korvamatoja.
Vuoden 2020 Avatarista sinkoilee suuntaviivoja esimerkiksi Triviumin, In Flamesin ja Waltarin tuotantoon. Jos näillä yhtyeillä on parhaimmillaan taito luoda musiikkiinsa toimiva boogie, se ei meinaa luonnistua Avatarilta. Iskevämpiä ralleja Silence in the Age of Apes, Colossus ja Justice lukuun ottamatta yhtyeen meuhkaaminen jää tyhjänpuoleiseksi.
Valopilkkujensa ansiosta bändin uutukaista ei voi luonnehtia katastrofiksi, mutta siitä haluaisi saada paljon enemmän tolkkua. Todennäköisesti bändi ryskii kuitenkin menemään omalla vinksahtaneella linjallaan myös jatkossa, ja siihenhän sillä on kaikki oikeus.