Jonkinlaisessa limbossa elävän Nifelheimin laulaja Per ”Hellbutcher” Gustavsson kokeilee, miltä tuntuu julkaista musiikkia omalla taiteilijanimellään. En ole lainkaan ihmeissäni, että tuutista tärähtää melodista black/thrashiä, joka kuulostaa paljolti Nifelheimiltä.
Hellbutcher on hyvin soitettua tavaraa, jossa suurta osaa esittävät hetkittäin jopa liiallisuuksiin menevät kitaraliruttelut. Kaahaus on paikoin hurjaa, ja esimerkiksi Perdition-kappale lähentelee watainmaisia maisemia. Ominainen ruotsalaisuus kuuluu läpi sekä hyvissä että heikommissa merkeissä.
Viime vuosina lähinnä mainiona perushevilaulajana yllättänyt Gustavsson räyhää taas vanhaan malliin. Bloodbathista ja Mordantista värvätyt muusikot puolestaan tempovat kuin huomista ei olisikaan. Touhussa on selkeää näyttämisen halua, mikä käy hetkittäin itseään vastaan. Hieman maltillisempi lähestyminen toimisi paremmin.
Hellbutcherin ensimmäinen levy on hyvä, mutta odotin parempaa. Saatana kuitenkin elää ja voi hyvin – siitä Gustavssonin porukka pitää takuuvarmasti huolen. Pisteet aidosta omistautumisesta hurjalle ja ennen kaikkea aidolle heavy metalille.