Norjalaisen modernin progressiivisen metallin jättinimen uutuuslevyä voi luonnehtia aina tapaukseksi. Vuodesta 2001 toiminut bändi ei ole päästänyt teoksillaan itseään tai kuulijoita helpolla, eikä tee niin nytkään.
Leprousin kahdeksas pitkäsoitto on vahvasti seikkailullinen tapaus tuoreella ideapankilla. Suurin ero viimeisimpiin levyihin on orkestraatioiden riisuminen ja fokuksen keskittäminen välittömämpään bändisoitantaan. Kulmikkaan tarttuvia kappaleita on myös ruuvattu aavistuksen raskaammiksi ja elektronissävytteisemmiksi. Tavallista isompi ja modernimpi äänimaailma korostaa muutosta.
Levyn yleisilmettä voi kuvailla niin yksinkertaistetuksi kuin se on yhtyeen kiharaisessa konseptissa mahdollista. Silti albumi ehtii luovia 50 minuutin mitassaan taidokkaasti läpi enemmän maailmoja ja tunneskaaloja kuin monen muun bändin levyt koskaan. Aina näin valtaisan elementtikirjon kasassa pitäminen ei ole onnistunut Leprousiltakaan. Hämmästyttävän usein bändi on kuitenkin selvinnyt voittajana maaliin. Niin nytkin.
Pohjattomalla lahjakkuudella varustettujen muusikoiden luovuuden tuote on jälleen nautittavaa kuultavaa. Korkeimpien huippupiikkien puutteen vuoksi levy ei kohoa bändin parhaimmistoon, mutta jatkaa silti vahvaa ketjua sen omintakeisella taipaleella.