Selkeä sukulaissuhde Caniin ja Tangerine Dreamiin – arviossa PH

Julkaistu Infernossa 11/2019.

PH
Osiris Hayden
Svart

Kun Mr. Peter Hayden vaihtoi vuonna 2017 nimensä monogrammiksi, sen musiikkikin koki muutoksia. Kolmella ensimmäisellä levyllään tuskallisen pitkissä kantimissa viihtynyttä kokeellista dronea takonut yhtye virtaviivaisti Eternal Hayden -albumilla ilmaisuaan, ja kappaleiden kestot tipahtivat 30–60 minuutin huuruiluista parhaimmillaan neljän minuutin tuntumaan. Yhtyeen viides levy jatkaa samaa virtaviivaistettua linjaa, eikä ollenkaan kehnoin tuloksin.

Vaikka kappaleiden pituudet ovat radikaalisti lyhentyneet, PH ei ole luopunut kokeellisuudestaan. Mitään hittikertosäkeitä tai euroviisumodulaatioita ei siis edelleenkään ole luvassa. Yhtyeen nykyilmaisu on aika lähellä krautrockin ideaalia, ja hypnoottisuus on edelleen läsnä, mutta eri tavalla kuin aikaisemmin. Tämän levyn musiikilla on selkeä sukulaissuhde Canin ja Tangerine Dreamin kaltaisiin teutonipioneereihin.

Osiris Haydeniltä on paha nostaa esiin yksittäisiä kohokohtia, sillä parhaiten se toimii kokonaisvaltaisena elämyksenä. Tässäkin mielessä orkesterin kosminen ydin on säilynyt samanlaisena. PH ei ole edelleenkään kiireisen henkilön musiikkia vaan vaatii optimaalisen ajan ja paikan, jotta sen tarjoamista ravinteista saa kaiken irti.