Pian vuosikymmenen rymistellyt oululaisbändi Rodent Epoch esittelee esikoisellaan paketin energistä ja ytimeltään punkahtavaa black metalia, joka on kiitollisuudenvelassa niin vanhalle Impaled Nazarenelle kuin Carpathian Forestillekin, Darkthronen levottomimpia sekoiluja unohtamatta.
Rodent Epochin soitossa on hyvällä tavalla sisäistettyä hulluutta, mitä alleviivaa solisti Caine Coraxin tunnepohjainen ja tyly tulkinta, joka saa musiikin kuulostamaan entistäkin rienaavammalta. Niin sanotun Satyricon-koulukunnan siistin ja salonkikelpoisen mustan metallin ystävälle Rodent Epochilla ei siis ole juuri mitään tarjottavaa.
Kahdeksanbiisinen Rodentlord on sisällöltään monipuolinen mutta samaan aikaan hyvin yhtenäinen teos, joka osoittaa toimivuutensa niin lyhyemmissä purskahduksissa kuin päätösbiisi Funeral Masterin kymmenminuuttisessa riepottelussakin. Aivan viimeisen päälle huippuluokan kappaleita Roden Epoch ei ole kyennyt kirjoittamaan, mutta musiikin yleisilme nousee helposti paremman keskitason puolelle, mikä sekin on tämän päivän tarjonnassa paljon.
Rodentlord väläyttelee paikoin hyvinkin ronskia menoa, mutta bändin toivoisi heittäytyvän vieläkin intensiivisemmin totaalisen hulluuden vietäväksi, jolloin se saattaisi ravistella black metal -pakkaa toden teolla.