Vaikka thrash on tiivis karsina laajennettavaksi, tehtävässä on joskus onnistuttu. Viimeisin taitaja oli Vektor, jonka neothrash kiihdytteli ihan omassa avaruudessaan. Bändi teki yhden viime vuoden kovimmista levyistä.
Uuden polven rässibändit tuppaavat julkaisemaan järjestään geneeristä kamaa, jossa soitto pelaa ja soundit ovat kohdallaan. Liian usein musiikki onkin kuin muinaisen maalivahtivalmentajan Jari Kaarelan parta: millilleen silottelulla ei anneta rosoista vaikutelmaa. Nykythrash on hiukan kuin Kalliovuorten herkku -pässinkivessipsit: miehekkäästä lähtökohdasta tehdään oikealla maustamisella kohtalaisesti nieltävä mutta sangen epäilyttävä uusioeines.
Mutta toivonkipinä elää. Tulisiko Jenkkilästä vihdoin seuraava Testament tai Anthrax? Colorado osuu maantieteellisesti suunnilleen Bay Arean ja maan itärannikon väliin. Samassa musiikillisessa välimaastossa noukkii onnenkäpyjään denveriläinen Havok.
Homman kuviona on tiukasti ja taiten musisoitu uusthrash, ja Conformicide jatkaa Havokin soitannollisesti pätevää mutta muistikuvia tuottamatonta levytyssarjaa. Hang’ em High’n alun bassottelut tuovat mieleen Testamentin Greg Christianin vastaavat Souls of Blackin (1990) nimibiisillä. Laulaja kuulostaa välistä erehdyttävästi Death Angelin Mark Oseguedalta. Ja niin edelleen.
Havokissa toden totta kuuluvat niin Yhdysvaltain itärannikon hardcorevaikutteet kuin länsirannikon vanhat legendat Exodus-riffittelyineen ja Araya-rääkyineen. Säveltäjinä bändi ei vieläkään ole kummoinen, mutta ainakin he tekevät musiikkia, jota nykypäivän pari–kolmekymppisten toivoisi soittavan ja kuuntelevan.