Soundi ja soitto toimivat, mutta missä biisit? – arviossa Obscura

Julkaistu Infernossa 10/2021.

19.01.2022
OBSCURA
A Valediction
NUCLEAR BLAST

Steffen Kummerer on melkoinen epeli. Kitaraniekka tunnetaan pääbändinsä lisäksi Dissectioniä kanavoivan Thulcandran päällysmiehenä. Sakemannilla ovat metalin lajit hallussa, ja kitaraakin tuo käskyttää kuin vain kulloinkin parhaaksi näkee. Hän on Euroopan vastine Matt Harveylle, Exhumedin taiteelliselle johtajalle.

Molemmat hahmot hanskaavat äärimetallin legendaosaston eri sävellystyylit niin hyvin, että pystyvät tuottamaan taiten toteutettua pastissiheviä vaivattoman oloisesti. Harveyn kunniaksi todettakoon, ettei esimerkiksi Carcass-apinointiin ole sorruttu kuin kerran, sinänsä hienolla Necrocracylla (2013).

Obscura yrittää kulkea päällisin puolin omia polkujaan. A Valedictionillä häivähtävät niin Focus-aikojen Cynic kuin vaikkapa Spheres-Pestilencekin. Sitten, täysin puskista, vetäistään Covenant-ajan Morbid Angelin jäämistöltä kuulostava Devoured Usurper. Yksinkertaisen keskitempoinen biisi on levyn paras hetki.

Bändin identiteettiä pohtii tämän tästä. Soundi toimii, soitto toimii, pinnalta päin kaikki toimii. Bassoa hyväilee ”Euroopan Steve DiGiorgio”, Jeroen Paul Thesseling. Edelleenkään Obscura ei vain osaa tehdä biisejä.

Lisää luettavaa