Steve Harris – British Lion

Steve Harris
British Lion

Nyt läjä näitä sekalaisia arkistobiisejä on taputeltu kasaan ja julkaistu Harrisin nimellä. Tässä valossa ei ole ihme, että laukkakomppaajan tavaramerkkiotteita ei kuulla. Paria satunnaista Maiden-kitarakohtaa lukuun ottamatta emobändistä ei kuulu kaikuja lainkaan.

Toki Harrisin basso lompsahtelee tutusti, mutta bändin tatsi ja tyyli on aivan eri. Meno on pääosin astetta modernimpaa ja tummasävyisempää. Biisit ovat riffi- ja melodiavetoisia, eikä bassolla ja rummuilla vedetä likimainkaan yhtä lennokkain ottein kuin Maidenissa.

Useastikin mieleen tulee selväpiirteisimmillään soiva Porcupine Tree, ja levy tuntuukin siltä, että se voisi olla jonkun progebändin ajan mittaan suoraviivaistunutta ja aikaansa seurailevaa kamaa. Hetkittäin yhtye loiskii myös suoraviivaisemmin tuoden hämmentävästi mieleen Wolfsbanen iloluontoisen pubiheavyn ja vielä oudommin itsensä Ozzy Osbournen 90-luvun taitteen tuotannon: seitsenminuuttinen A World Without Heaven ei muistuta Shot in the Darkia vain hiukan.

Levy tuntuu sanoitustensa perusteella perin omakohtaiselta ja hiipii iholle eri lailla kuin Maidenin tarinoiva kopottelu. Tuotannollisesti British Lion on jokseenkin tuhnakka, mutta pahvilaatikkosoundista huolimatta homma tuntuu toimivan. Harmi vain, ettei levy missään kohdassa saa viisaria värähtämään ihan ok -tasoa korkeammalle.