Espanjan lipun alla esiintyvä Helevorn viettää tänä vuonna kaksikymppisiään. Kuusihenkinen kokoonpano juhlistaa merkkipaalua julkaisemalla neljännen täysimittaisen studioseremoniansa, joka sisältää reilun tunnin edestä doomia kuolo- ja goottikaiuin höystettynä.
Muhkeasoundinen, Jens Bogrenin masteroima levy kuulostaa pääpiirteittäin jämäkältä ja hallitulta ahdingon kuvailulta. Sekä koristen että painavilla puhtailla esitetyt tekstit tukevat sävellyksiä hyvin kertoessaan raadollista tarinaa verisistä ja yksinäisistä selviytymistaisteluista.
Jokseenkin lupaavaa alkua seuraa kuitenkin tason jämähtäminen välttäville vesille. Yhtye kurkottaa kohti jalat alta vievää tunneilmaisua, mutta sen rahkeet eivät tunnu riittävän tavanomaista terävämpään iskuun.
Onneksi bändin puhdittomuutta totutun kaltaisen tuomiometallin saralla on myös enemmän tai vähemmän tietoisesti paikkailtu. Teoksen edetessä palettiin näet hiipii kuin varkain omaperäisempiä sävyjä: heleää, transsinomaista ja monikielistä laulua sekä haurasta herkistelyä, osin heimo- ja kansanmusiikin hengessä.
Helevorn suoriutuu valitsemallaan mahdikkaan murheellisuuden tiellä kelvollisesti. Studiotuliaisina saattaisi kuitenkin olla jotain Aamamataa merkittävästi mielenkiintoisempaa, jos mallorcalaisjoukko uskaltautuisi sukeltamaan syvemmälle intiimeihin ja etnisiin hetkiinsä.