Sympaattinen joskin ikävän puolivillainen – arviossa Heir Apparent

Julkaistu Infernossa 10/2018.

Heir Apparent
The View from Below
No Remorse

Heir Apparent niitti kotimaassaan Amerikassa kulttisuosiota erityisesti debyytillään Graceful Iheritance (1986), mutta hiipui historian hämäriin pian kakkoslevynsä One Small Voicen (1989) jälkeen. Kuten asiaan kuuluu, paluuta on tehty pariinkin kertaan, ja etenkin laulajia on mennyt ja tullut lukematon määrä. Tämä ehkä selittää sen, miksi uutta musiikkia kuullaan albumillisen verran vasta nyt.

The View from Below on sympaattinen joskin ikävän puolivillaiselta kuulostava julkaisu. Verkkaisesti kuljeskelevat biisit huokuvat mennyttä aikaa, ja niihin on yritetty ladata suuria tunteita, osin onnistuenkin. Runsaasti herkistelevä, kevyesti polveileva musiikillinen anti yhdistettynä kolkohkoon ja virvelin usein liiaksi dominoimaan tuotantoon ei kuitenkaan ole tasapainossa. Sävellyksetkin lepäävät aivan liiaksi sinänsä riittävän kultakurkkuisen Will Shaw’n laululinjoilla. 

Kun varovainen alkuihastus on ohi jo toisen biisin kohdalla, lopputulosta ei voi halutessaankaan arvottaa kovin kaksiseksi.