Synkkiä vetoja kauhufriikeille – arviossa The Housen coverlevy

Julkaistu Infernossa 6/2022.

18.09.2022
THE HOUSE
Horror Tribute Collection
AVANTGARDE

Tšekkiläisen Cult of Firen Vladimír Pavelka traumatisoi itsensä pikkulapsena legendaarisella Evil Dead -kauhuleffalla. Sama kävi muuten allekirjoittaneelle, ja kyllähän sellainen jättää jälkensä. Kauhu, kuolema ja pimeys sekoittivat pikkupiltin pään, eivätkä transformersit tuntuneet enää miltään.

Pavelka aloitti 19-vuotiaana työt ruumishuoneella, jossa on töissä edelleen. Nyt kokemustensa ja elämänkatsomuksensa innoittama miekkonen on tehnyt levyllisen kauhuleffacovereita.

Suosikkielokuvien tutut kappaleet ovat saaneet uuden muotonsa black metalin ja progehtavan synthwaven rajamailta. Pavelka on sovittanut omat versionsa elokuvien Painajainen Elm Streetillä, Manaaja, Halloween, Uinu, uinu lemmikkini, Hohto, Suspiria, Phantasm ja Christine sävelistä.

Jaksaako niitä sitten kuunnella alkuperäisteosten sijaan? Noh, ainakaan ne eivät ole suoria kopioita, vaan Pavelka on pyrkinyt luomaan tuttujen raamien ympärille jotain omaa ja uutta. Synkkiä vetoja, mutta puristeille luultavasti hieman liian paksua purtavaa. Osa biiseistä toimii, toiset eivät niinkään. Etenkin The Ramones -laina Pet Sematary tuntuu lähinnä pyhäinhäväistykseltä rääkylauluineen ja blasteineen.

Eihän tämä ole millään lailla tarpeellinen julkaisu, mutta kauhufriikkinä ymmärrän sitä.

Lisää luettavaa