Mokomasta on tullut jo kauan sitten yhtye, jonka uuden levyn äärellä ei tarvitse suuremmin pettyä tai järkyttyä, vaikkei napakymppiin osuttaisikaan. Edellinen täysosuma saatiin Elävien kirjoihin -levyllä (2015), jonka jälkeen
tulleet Hengen pitimet (2018) ja Ihmissokkelo (2020) edustivat sitä tuttua ja turvallista Mokoma-laatua.
Myrsky jatkaa kahden viimeksi mainitun linjaa. Laatutakuu pitää, mutta paria kokeilevampaa rallia lukuun ottamatta yllätyksiä ei juuri tarjoilla. Uusi tuottaja, paremmin popin parista tunnettu Jonas Olsson ei ole vienyt bändiä turhan kauas mukavuusalueeltaan. Yhtäältä hyvä niin, toisaalta harmillista.
Skaalaa löytyy äärimetallisesta jyystöstä groovaavan vaihtoehtometallin kautta herkempään tunnelmointiin. Bändi on tavallisesti vahvimmillaan raivokkaissa rymistelyissä, mutta tällä kertaa melodisempi ja kokeilevampi puoli vie voiton.
Eritoten mantramaisesti hoettu Haluamanilainen, melodisuudessaan lähes popahtava Taivaan tuuliin, hämmentävällä iskelmäpoljennolla etenevä Tulisiko ikävä ja dynamiikalla leikittelevä Ympyrä sulkeutuu erottuvat edukseen.
Uutta täysosumaa ei saatu, mutta ei yhtyeen sihti hukassakaan ole.